Koppasin tosta
Miia Junellin
My life in Spain blogista tämän mielenkiintoisen aloituksen, eli
miten on päädytty sinne missä nyt ollaan.
Meillä on aina
matkusteltu paljon. Ihan sieltä perinteisistä Kanarian lomista aina
eksoottisempiin kohteisiin. Oma onneni oli päästä osallistumaan moneen CISV leiriin,
jonka kautta olenkin kokenut monia maita ja ne opettivat minulle paljon muista
kulttuureista.
 |
CISV-leirillä vuonna 1999 Brasiliassa
|
Ensimmäinen
pidempi muutto tapahtui ihan Suomen sisällä vuonna 2002, jolloin muutin niinkin
eksoottiseen kohteeseen kuin Tohmajärvelle. No olihan se turkulaiselle hyvinkin
erilaista, etenkin ihmisten avoimuus ja puheliaisuus. Kun työpaikaltamme Maa-
ja Metsätalousministeriön emolehmänavetalta alettiin vähentää porukkaa muutama
vuosi sen jälkeen, luin kahvipöydässä Karjalaista ja silmiin osui ilmoitus ”Vapaaehtoisia
Afrikkaan”. Soitin numeroon, kävin tutustumassa järjestöön ja 2015 muutin Tanskaan
matkalle kohti Sambiaa.
 |
Sambiassa vuonna 2005
|
Näiden seikkailujen
jälkeen palasin kuitenkin Suomeen, tein töitä karjanhoitajana ja lopuksi suoritin karjatalousyrittäjän
ammattitutkinnon oppisopimuksella. Työnantajani edesmennyt Olavi Ahonkivi oli
minulle se maailman paras pomo, ystävä ja työtoveri, jota edelleen muistelen
lämmöllä. Reissuhammasta alkoi kuitenkin kolottamaan ja vuonna 2011 laitoin
hakemuksen Englantilaisen järjestön
VSO:n riveihin.
 |
Olavin kanssa valmistujaisissa vuonna 2011 Noormarkussa
|
Muutamaa
kuukautta myöhemmin minuun otettiin yhteyttä ja kerrottiin karjatalousneuvojan
paikasta Malawissa. Viikon pähkäilyn jälkeen päätin ottaa työn vastaan. Sitä
ennen piti käydä vielä läpi VSO:n järjestämä koulutus Birminghamissa ja Lontoossa.
Olin samalla hakenut työviisumia
Uuteen-Seelantiin, joka oli juuri hyväksytty, mutta tämä viisumi jäi sitten
käyttämättä. Helmikuussa 2012 hyvästelin Suomen ja lähdin 2 vuoden pestiin
Malawiin.
VSO oli hyvä ratkaisu,
sillä se ei aiheuttanut itselleni mitään kustannuksia. Voin ehdottomasti
suositella sitä kenelle tahansa, joka haluaa lähteä maailmalle. Yleensä paikat
ovat vähintään vuoden kestäviä, useimmiten 2 vuotta. Työstä ei saa varsinaista
palkkaa, mutta palkkiot ovat sen verran suuria, että niillä elää hyvin.
Kaikenikäiset voivat hakea mukaan. Itse tein paljon töitä jo eläkkeellä olevan kanadalaisen
eläinlääkärin kanssa.
 |
Mzuzun maaseutu tuli hyvin tutuksi kenttähommissa
|
Mzuzu, missä
työni ja kotini sijaitsi, on hurmaava pieni kaupunki. Ajattelen sitä kuin
Raisiona, sellainen ohikulku kaupunki, missä ei itsessään sinänsä ole mitään erikoista,
mutta tunnelma on mukava. Mzuzu sijaitsee 1200 metriä merenpinnan yläpuolella,
ilmasto on juuri sopivan lämmintä muttei kuumaa, talvet ovat kuin Suomen sateiset
ja kylmät kesät. Kuusimetsän läpi ajaessa voi jopa kuvitella olevansa Suomessa.
Usein sanon, että se että pääsin tänne mukavaan ystävälliseen kaupunkiin, oli
varmaan suurena syynä siihen, että päätin jäädä Malawiin.
 |
Mzuzun maisemat
|
Jo ennen pestini
päättymistä olin ostanut palan maata, mitä halusin käyttää maanviljelyyn. Mzuzu
on myös ilmastoltaan oivaa seutua monenlaisten eri kasvien viljelyyn ja tämä
kiinnosti minua erityisesti. Mieheni olin tavannut jo muutama kuukausi maahan
tulon jälkeen, vaikka vakavasti otettavaksi suhteeksi kaikki kehittyi vasta
pari vuotta myöhemmin, kun aloin odottaa ensimmäistä lastamme vuonna 2014.
 |
Meidän perhe
|
Helmikuussa 2020
tulee kuluneeksi 8 vuotta siitä, kun tulin tänne. Sinä aikana on menty
naimisiin, ostettu talo, laajennettu farmia, tehty pari AirBnB huonetta, synnytetty
kaksi poikaa, oltu kotiäitinä ja eletty ihan tavallista elämää, joka pitää
meidät kuitenkin sen verran kiireisinä, että tulevaisuudesta emme vielä sen
tarkemmin tiedä.
Comments